Minua etsimässä

Olen lukenut ehkä parasta tähän asti lukemaani hengellistä kirjaa. En ole vielä päässyt sen loppuun, mutta olen siitä niin innoissani etten voi olla jakamatta siitä jotain. Erityisesti kun tänään kirja tuntui kertovan kuin suoraan omasta elämäntilanteestani.

Kyseessä on Donald Millerin Blue Like Jazz, kirja joka minulta on ystävältäni lainassa. Kirjassa on kertomuksia kirjailijan omasta elämästä, jotka eivät ole ihmeellisiä tekoja, joissa kymmeniä parani ja satoja uudistui uskossa. Kuten kirjan alaotsikkokin kertoo: "Nonreligious thoughts on Christian spirituality". Kirjailija siis kertoo ennemminkin omista heikoista hetkistään, ajasta ennen uskoontuloaan ja silloin kun hän kompasteli uskossaan ja tajusi oman pienuutensa.

Saattaa kuulostaa nurinkuriselta, mutta totta puhuen tämä kolahtaa paljon syvemmin kuin ne lukuisat ihmeet. Kirjailija on elämästään äärimmäisen rehellinen ja juuri se tekee tästä kirjasta samastuttavan. Juuri sen vuoksi voin huomata, että hyvänen aika, minullahan on nämä ihan samat ongelmat.En olekaan niin outo kuin luulin! (Halleluja)

Anteeksi, innostuin ehkä liikaa. Mutta nyt teillä on toivon mukaan käsitys, millaisesta kirjasta on kyse. Sitten itse asiaan.

Tänään lukemassani luvussa Miller kertoo ajasta, jolloin hänet kutsuttiin yliopistonsa hengellisen ryhmän johtajaksi. Kävi kuitenkin niin että huomio ja kehut nousivat hänellä päähän ja hän janosi olla näkyvillä enemmän. "When I was asked to speak again, I jumped at the chance like Homer Simpson at a donut".

Kuitenkin Miller huomsi, että hän alkoi muuttua joksikuksi vieraaksi, joka toisteli kliseelauseita kuten "Jumala olkoon kanssasi". Hän alkoi tuntea olevansa teennäinen ja siksi vihaamaan omaa ääntäänkin, koska hän kuulosti talk-show-juontajalta.

Niinpä Miller kävi keskustelun pastorinsa kanssa, jossa hän kertoi lähtevänsä pois saadakseen ajattelutapansa kuntoon.Miller summaa ajatuksensa näin:

"Something got crossed in the wires, and I became the person I should be and not the person I am. It feels like I should go back and get the person I am and bring him here to the person I should be."

Tämä kolahti itselleni sen vuoksi, että minusta on jonkin aikaa tuntunut, etten oikein tiedä kuka olen. Tuntuu, että välillä esitän jonkinlaista roolia, mutta en tiedä kuinka todellinen minä toimisi kyseisessä tilanteessa. Tuntuu, että olen asettanut itselleni rimat niihin korkeuksiin, joihin uskon että todellisen kristityn tulee yltää. Mutta nyt, aivan kuten Miller, olen väsynyt tekohymyihin ja itse itselleni asettamiini vaatimuksiin. Sen vuoksi olen luisunut toiseen ääripäähän, välinpitämättömyyteen. Ja se on tuntunut pahalta, koska minulle on opetettu että rakkauden vastakohta on välinpitämättömyys.

Onneksi kuitenkin olen oppinut myös olemaan armollisempi itseäni kohtaan. En ole tuominnut itseäni kadotukseen väsyneestä välinpitämättömyydestäni vaan sen sijaan alkanut tutkiskella itseäni ja omia motiivejani. Haluan olla rehellinen, rehellisesti oma itseni. Olen pyytänyt, että Jumala alkaisi muuttaa välinpitämättömyyttäni rakkaudeksi ja välittämiseksi. Olen pyytänyt, että Hän paljastaisi minulle omia vahvuuksiani ja heikkouksiani. On ollut hyvin helpottavaa, kun minun ei ole tarvinnut piiskata itseäni vaan olen saanut levätä Jumalan hyvyydessä ja hyväksynnässä.

"Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." Matt 6:33

Tällä reseptillä menen nyt elämääni eteenpäin. Prosessi voi olla kivulias, mutta uskon sen ajan olevan nyt. Ehkä minäkin vielä löydän sen ihmisen, joka olen sen sijaan, kuka minun pitäisi olla.